Moganin vuorilla

 

Melkein kaikki kanariankävijät  tuntevat Puerto de Moganin, kauniin satamakaupungin Gran Kanarian etelärannikolla. Sen sijaan  näillä jyrkkärinteisillä vuorilla jotka jäävät Puerto de Moganin ja varsinaisen Moganin eli Mogan pueblon väliin ei taida olla kovin moni käynyt. Ainoastaan kanarialainen ystäväni joka on Moganista kotoisin oli kuullut tästä reitistä.

”Jos tuonne olet menossa olet varmasti tosi vahva” sanoi ystävällinen bussikuskini ja osoitti tämän vuoriston suuntaan. En ole erityisen vahva mutta sitkeä ehkä.

 Olin ainoa matkustaja linjalla 84 Puerto de Moganista Molino del Vientoon josta Paso de los Laderones-niminen polku lähtee. Kylän nimi tarkoittaa tuulimyllyä ja sellainen seisookin aivan tien vieressä. Kuljettaja neuvoi missä kannatti jäädä pois ja polun alusta kertova puinen opaskyltti löytyi aika helposti tällä kertaa. 

 

Aamu oli viileä ja nouseva aurinko jäi vuoren toiselle puolelle. Yhtämittaista nousua riitti noin kahden kilometrin verran. 

Tämä kapea polku on hyväkuntoinen ja mutkittelee  lähellä jyrkänteen reunaa. Huolimatta siitä että nousu oli Gran Kanarialle tyypillisen raakaa  ja oli pysähdyttävä välillä hengittelemään tämä oli myös oikein nautittava osuus. Mahtavat näköalat alusta asti ja mukavasti vaihtelevaa maastoa, raikas ilma ja sininen taivas. Ei pelottavia, irtohiekkaisia osuuksia vaan hyvin tallattuja, osin kivisiä polkuja.

Monilla Gran Kanarian vuoristoreiteillä on erilaisia luolia.

Ylläolevassa kuvassa värikäs alue vuorenrinteessä on nimeltään Los Azulejos de Veneguera. Nämä vulkaanisten kivien värit ovat syntyneet eroosion myötä. Tuonkin alueen poikki kulkee hieno vaelluspolku,  jospa sinne seuraavaksi.

Lopulta nousu tasoittui. Ylhäältä avautuu upeat näkymät ja polku jatkuu loivasti nousevana. Tämän rotkon nimi on Barranco de Taurito. 

 Tälle reitille pääsee aurinko paistamaan esteettömästi heti kun päästään riittävän ylös. Nautin auringonpaisteesta mukavassa, lämpimässä säässä eikä ehtinyt tulla liian kuuma. 

 Alla olevassa kuvassa näkyy Teneriffalle asti. Teiden huippuhan se siellä. 

Evästauon jälkeen jatkoin kävelyä ja nautin kevyemmästä osuudesta. Kilometrit seurasivat toistaan ja polku kulki kumpuilevaa vuoriylänköä ylös ja alas.

 

Ainoa puu joka tällä korkeudella viihtyy on kanarianmänty. Aluskasvillisuus on melko vähäistä ja sekin suurelta osin kuivunutta.

 Nautin reitin hiljaisuudesta, avarasta maisemasta ja kirkkaasta päivästä. Vastaan ei tullut ketään koko 19 km aikana. En muista että olisin ikinä ennen onnistunut tekemään näin aitoa yksinvaellusta..! 

Virallisesti tämän Paso de los Laderones rengasreitin pituus Molino del Vientosta käsin on noin 15 km. En ikävä kyllä löytänyt rotkon rinnettä alaspäin tuovaa polkua joka olisi tuonut takaisin Molino del Vientoon ja päätin sitten vain kävellä kaukana pilkottavaa merta kohti eli palata rannikon kautta. 

 Reitti jolle päädyin oli loivasti alaspäin menevä hiekkatie jonka varrella oli jonkunlainen maatila tai kasvitarha. Askel alkoi painaa tässä vaiheessa ja  ilahduin kun kuulin yhtäkkiä askelia takaani. Tervehdin  oitis vaaleaa, parrakasta nuorta miestä. Hän hidasti kohteliaasti ja jäi hetkeksi kävelemään vierelleni. Minä heti kyselemään että missäspäin sitä ollaan tänään vaellettu.

 ”Farm work. No english” 

” Español?”

”Czech Republic” sanoi farmin poika jatkoi hurjaa harppomistaan eteenpäin. 

Mitäpä siihen enää sanoisi.

 Lopulta pääsin GC-500 tielle ja sopivasti Playa de los Frailesin parkkipaikalle jonne osasin pyytää taksin. Bussipysäkkikin olisi jossain ollut mutta päätin että 19 km riitää yhdelle päivälle.