Usvaisten vuorten kylässä

 Tulin Artenaraan  kävellen. Korkealla vuoristossa kulkevan kauniin polun alkupiste oli kahdeksan kilometrin päässä, Cruz de Tejedassa. Siltä suunnalta saavuttaessa valkoinen, luonnon muovaamalle tasanteelle rakennettu kylä tulee eteen yhtäkkiä. Näky oli vaikuttava. Mantelipuut kukkivat ja kirkonkellot soivat. Usvainen vuoristo ympäröi kylää joka puolelta.

 Kyllä vähän huvitti kun jalkapuolena raahauduin kylään ja ensimmäisinä vastassa olivat ambulanssi ja kirkko. Kummastahan tässä olisi enemmän apua? Päätin mennä kirkkoon istumaan. Lepo helpotti oloa hiukan ja samalla sain ihailla kaunista ja tunnelmallista rakennusta.

 Artenaran kirkko on nimeltään Iglesia de San Matias. Se on valkoinen kivikirkko jossa sisäpuolella on erityisen kauniit puiset kattorakenteet. Tämä kirkko on rakennettu 1800-luvun lopulla mutta jo 1600-luvulla paikalla on ollut jonkunlainen kappeli.

 Artenaran huomattavin maamerkki on tämä isokokoinen Jeesus-patsas joka sijaitsee kylän keskustassa La Cilla-nimisen pienen kukkulan huipulla. Patsaan espanjankielinen nimi on Sagrado Corazón de Jesus eli Jeesuksen pyhä sydän, sen on tehnnyt kuvanveistäjä José Luis Marrero vuonna 1996.

 Valitettavasti paikkaa ei näytetty pidettävän yhtään pyhänä ainakaan tällä kertaa. Espanjankieliset vierailijat  kiipeilivät patsaalle syömään eväitä, soittamaan musiikkia, makaamaan ja ottamaan selfieitä. Jeesus kyllä näytti kestävän sen mutta minä olisin mieluiten istunut ihan vaan hiljaa katselemassa tätä kaunista ja erikoista näkyä. Patsaat kun useimmiten sijoittuvat kaupunkiympäristöön ja täällä kätensä levittäneen Jeesuksen taustalla avautuu upea vuoristo.

 Istuin patsasta ympäröivällä kiviaidalla niin pitkään kuin tarkenin ja jalkakipu alkoi helpottaa kun sain vähäksi aikaa kengän pois jalasta. Suunnitelmani oli tehdä Artenaraan kävelyn lisäksi lähistöllä jonkunlainen rengaslenkki mutta se saisi nyt jäädä. Tosi tylsä juttu koska sen ainoan bussivuoron lähtöön oli vielä lähes neljä tuntia.

 Palasin kiertelemään kylän rakennuksia ja huomasin että nyt on ehdittävä syömään. Oli sunnuntaipäivä ja Artenaran ravintolat  alkoivat sulkemaan  oviansa jo klo 16-17 paikkeilla.

 Katsellessani menuuta kysyin tarjoilijalta espanjaksi mitä kalatacoissa on. Tarjoilija mietti hetken ja vastasi sitten että ”kalaa ja tacoja”. Annos koostui ranskalaisista perunoista, kaalisalaatista, kalasta ja maukkaasta kanarialaisesta kastikkeesta. Ei aavistustakaan mitä tacot tässä kohtaa tarkoittivat mutta ruoka oli joka tapauksessa ihan hyvää.

 Loppupäivä oli pitkä ja kylmä. Kuvasin kukkivia mantelipuita ja upeaa maisemaa mutta parhaiten mieleen jäi se miten palelin. Sääennusteen mukaan lämmintä piti olla noin 13 c mutta todellisuudessa sitä oli pari astetta vähemmän ja tuulen voimakkuutta en ollut osannut ajatella tarpeeksi. En ole ikinä ennen retkilläni epäonnistunut näin pahasti vaatetuksen valinnassa.

 Mantelipuiden kukinta ajoittuu tammi-helmi-maaliskuulle, tämä oli ensimmäinen kerta kun osuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Kukissa on voimakas, makea tuoksu ja ne ovat läheltä katsottuna todella kauniita. Mantelisato kypsyy elo-syyskuussa.

 Artenara on tunnettu myös luolataloistaan ja luolamuseostaan joka sekin oli jo suljettu siinä vaiheessa kun osuin kohdalle. Air Bnb-sivustolla muistan nähneeni kuvia luoliin tehdyistä hienoista loma-asunnoista. 

 Kun bussi lopulta tuli klo 18.45 alkoi kolmen tunnin paluumatka. Tie Las Palmasiin  Terorin kautta oli pelottavan mutkainen ja pimeää tuli melkein heti eli maisemat jäivät näkemättä. Kun Las Palmasissa pääsin vihdoin bussiin numero 91 tuntui melkein kuin olisi jo päässyt kotiin. Ei enää palellut eikä tarvinut miettiä miten tässä käy kun bussi huristeli pitkin suoraa, tasaista  maantietä kohti Patalavacaa.

Yhdellä näköalatasanteista seisova patsas esittää espanjalaista kirjailijaa Miguel de Unamunoa.