Feliz Navidad


 



Tammikuussa 2018 vietimme lomaviikon Arguineguínissa, Gran Kanarialla. Kuten monesti muulloinkin Kanarian lomillamme, tuohon viikkoon osui loppiainen. Espanjaksi päivää kutsutaan nimellä Día de los reyes Magos eli kolmen kuninkaan päivä. Loppiaista juhlitaan Espanjassa joulua näkyvämmin, loppiaisparaati järjestetään lähes joka kaupungissa ja ainakin lapset saavat lahjoja.

 Arguineguínin paraatin kerrottiin lähtevän liikkeelle kaupungin keskustasta mutta jostain ihmeen syystä tarkkaa paikkaa ei oltu ilmoitettu missään. Epätoivoisen etsinnän ja kyselyn jälkeen selvisi lopulta  että aloituskohta on satama-alueella. Paikalle olikin kerääntynyt iso joukko paikallisia lapsiperheitä odottamaan paraatin aloittamista.

 Kulkue lähti liikkeelle kovaäänisen  musiikin kajahtaessa ilmoille. Joukkoon kuului jos jonkinlaista hahmoa, huomiota herättivät etenkin nämä  lumikuningatartyyliin pukeutuneet naiset pitkine jalkoineen.






 Kulkueen päähenkilöt olivat tietysti Itämaan tietäjät eli kolme kuningasta. Nämä olivat Raamatussa ne viisaat miehet itäisiltä mailta jotka tulivat tuomaan Jeesus-lapselle lahjoja; kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Yhdellä heistä oli hieno joulupukin (!) asu ja kruunu…Kaksi muuta herraa olivat myös tyylikkäissä asuissa ja toisella oli huomattavan vaalea ja kihara kampaus.

 Kolmea kuningasta kyydittiin kutakin omassa värikkäässä Dune Buggy- autossaan, niistä he vilkuttelivat ja jakoivat lapsille karkkia. Karkkien antaminen vaikuttikin olevan se tapahtuman päätarkoitus. Iloinen kulkue suuntasi satamasta kohti keskustaa ja kirkkoa joka oli sen määränpää.










 Jaan vielä tämänkin espanjalaiseen jouluun liittyvän asian. Kuvan pulla on espanjalainen loppiaisherkku; Roscon de reyes; eli täytetty pullarinkeli jonka tein tyttäreni kanssa viime jouluna. Laitoimme täytteeksi kermavaahtoa, vaniljakreemiä ja itse tehtyä kirpeää luumuhilloa, koristeeksi sokeroituja hedelmiä ja mantelilastuja. Ei se ehkä ollut täysin oikeaoppisesti tehty mutta  parempaa kuin ne aidot mutta kuivahtaneet joita joskus hotellissa maistelimme. 




 Koska joulu ei olisi joulu ilman seimeä laitan tähän vielä kuvan Agaeten pienestä Igelsia Matriz de nuestra Señora de la concepcion-kirkosta ja seimiasetelmasta Itämaan tietäjineen. 
 Feliz Navidad! Hyvää Joulua!




Kommentit

Suositut tekstit