Viimeinen ilta ja kuinka kaikki alkoi

 Kaikki loppuu aikanaan ja tämäkin ihana lomaviikko Arguineguinissa on nyt muisto vain. Mutta niitähän  juuri kerään, muistoja, kuin helmiä nauhaan. Jokainen matka on ainutkertainen, silloinkin kun sen tekee samaan paikkaan. Näitä muistoja ei ajan tarvitse  kullata.

 Ensimmäisen kerran kävin Gran Kanarialla tammikuussa vuonna 2015. Monena vuonna tätä ennen lomat olivat jääneet meiltä pitämättä kuten yrittäjille usein käy. Kohteeksemme valikoitui Gran Kanarian etelärannikko netistä löydettyjen säätilastojen perusteella; se on ainoa aurinkovarma paikka Euroopassa tammikuussa. Lämpöä ja valoa todellakin kaipasimme.

 Kun ensimmäisen kerran näin Radisson Blu Hotellin aulasta avautuvan maiseman tuntui kuin olisin astunut toiseen maailmaan. Hotellin sisäänkäynti näyttää johtavan suoraan mereen joka auringossa kimallellessaan on häikäisevä näky. Koin rakkautta ensi silmäyksellä. Tässä hotellissa vietimme lomaa viitenä vuonna peräkkäin, täältä löysin lepopaikan jota niinä vuosina todella tarvitsin.

 Radisson Blussa meitä viehättää sen selkeä ja puhdaslinjainen tyyli josssa valo ja maisema ovat pääosassa myös sisätiloissa. Erityistä on myös hotellin lämminhenkinen ja rento ilmapiiri. Muutaman käyntikerran jälkeen on kuin tulisi ystävien luo kylään; samat hymyilevät ja sydämelliset ihmiset toivottamassa tervetulleeksi. Kiitos Juan Carlos, Carmelo, Mario ja monet muut jotka olette aina tehneet olomme kotoisaksi.

 Tätä paikkaa en voi olla mainitsematta kun Kanarian matkailusta puhutaan. Kahdesti olen ollut  Gran Kanarialla muualla kuin tässä hotellissa; yksi reissu tehtiin toiselle puolelle saarta ja toisella eli juuri tällä viimekuisella matkalla halusin kokeilla loma-asuntoa hotellin sijaan, siitä kerroinkin edellisessä postauksessa.

 Ensimmäisten vuosien matkat keskittyivät vahvasti rantalomailuun tytärtemme ollessa silloin vielä alakouluikäisiä. Gran Kanariahan sopii hyvin kohteeksi lapsiperheille siisteytensä, turvallisuutensa ja rauhallisuutensa ansiosta.

 Myöhemmin mielenkiintoni on suuntautunut rantojen ohella yhä enemmän saaren luontoon ja espanjan opiskelun myötä myös paikallisten elämään. Muutamia kanarialaisia ystäviäkin olen saanut.

 Tällä lämpimällä lomaviikollamme heinäkuussa asustimme kuitenkin Patalavacan rinteessä loma-asunnossa. Avenida de los Guaires on täynnä näitä pieniä, valkoisia taloja. Miten idyllistä ja rauhallista.

 Yllä oleva ihana maisemaportaikko ei upeudestaan huolimatta tällä kertaa johtanut mihinkään. Sen alapäässä oleva ravintola on koronan jäljiltä edelleen kiinni ja rannalle johtava alikulku oli myös suljettu.  Mutta mikä näkymä..!

 Näitä kapeita jalkakäytäviä pitkin tuli kuljettua edestakaisin joka päivä. Pikkuruisia, kauniita pihoja kukkivine pensaineen ja puineen (ja monesti myös kissoineen ja koirineen) oli pysähdyttävä ihailemaan aitojen takaa. Nimistä päätellen monet asukkaat ovat norjalaisia tai saksalaisia mutta kyllä näillä kaduilla paikallisiakin asuu.

 Loman viimeisinä, haikeina hetkinä tulee monesti mietittyä mistä vielä pitikään ottaa kuvia. Näiden hiljaisten katujen tunnelma illansuussa jäi mieleeni ja innostuin kuvaamaan niitä.

Viimeisen illan auringonlaskussa on aina ollut oma kaihoisa sävynsä. Näinä matkailun epävarmoina aikoina se on vain syventynyt kun lähteminen ja tuleminen ei ole enää itsestäänselvää. Jään silti toiveikkaana odottamaan mahdollisuuksia uusiin seikkailuihin.