Tämä retki vie mutkaisten vuoristoteiden kautta suoraan kohti Gran Kanarian kirkkaansinistä taivasta ja aurinkoa. Mikä täydellinen sää lähteä vuorille, ei juuri yhtään pilviä!
Reilun tunnin taksimatka Arguineguinista saaren keskiosaan taittuu turvallisesti ja nopeasti Cristobal-nimisen kuljettajan kyydissä ja maksaa 60 euroa. Saan samaan hintaan hyvän, espanjankielisen opastuksen ja hauskan keskustelun. Harmillista kyllä, en ymmärrä kaikkea vaikka miten yritän. Kuulen mm. siitä miten rajusti arki on mullistunut turistien puuttuessa, viikossa saattaa olla vain yksi työpäivä. Tulen myös tietämään paria viikkoa aiemmin tulleiden rankkasateiden vaikutuksesta; noin kymmenen kuivan vuoden jälkeen on saarelle saatu niin paljon vettä että siitä riittää talteenotettuna kolmeksi vuodeksi eteenpäin maatalouden tarpeisiin. Paikalliset ovat tästä todella onnellisia. Ikävämpiä seurauksia ovat sateiden aiheuttamat kivivyöryt jotka aiheuttavat vaaraa ja tiesulkuja.
Matkalla pysähdymme näköalaseisakkeelle josta avautuu ihana näkymä alas vehreään laaksoon. En kärsi korkeanpaikankammosta tai matkapahoinvoinnista, mutta hetki raitista ilmaa tekee hyvää tässä kohtaa.
Roque Nublolla on parkkipaikka jolta aloitan kävelyretkeni. Paikalla on autosta toimiva kioski josta voi ostaa ainakin kahvia ja voileipiä. Juotuani kupillisen Cristobalin kanssa, kiitän ja lähden innoissani polulle.
Normaalioloissa paikassa käy paljon turisteja mutta silti alueelta ei ihme kyllä löydy minkäänlaista wc:tä.
Maisemat ovat häikäisevät, polku tasainen ja helppo. Ilma on raikasta ja todella kylmää etelärannikkoon verrattuna, lämmintä on vain noin 5 c.
Roque Nublo on noin 80 metriä korkea vulkaniitti eli laavakivimuodostelma ja se seisoo noin 1800 metriä merenpinnan yläpuolella. Nimi tarkoittaa kiveä pilvissä (vai pilviä kivessä..?) mutta tänään on vain kivi, ei pilviä. Sen massiivisuus hahmottuu vasta paikan päällä. Ei ihme että sitä on muinoin palvottu pyhänä paikkana.
Täällä huipulla maa on kivistä ja täytyy katsoa eteensä tarkkaan. Missään kohdassa en kuitenkaan sanoisi reittiä vaativaksi ja voin suositella kohdetta kaikille kohtuullisessa kunnossa oleville. Matka parkkipaikalta huipulle taittuu alle puolessa tunnissa.
Joka suuntaan avautuu ihmeellisen kauniita näkymiä. Ei autoja eikä juuri ihmisiäkään. Harvojen vastaantulijoiden osuessa kohdalle nostetaan maskit takaisin kasvoille.
Päästyäni takaisin tielle lähden kävelemään kohti Tejedaa.Varmistan vielä kioskin myyjältä että suunta on oikea ja jätän tarkistamatta kartasta. Kuljen mutkaisen ajotien reunaa ja vaikka kilometrejä tulee mittariin niin vaelluspolun alkua ei tulekaan vastaan ja alan tajuta syyn, olen kulkenut väärään suuntaan. Ilmeisesti ollaan sen verran korkealla että alkaa väsyttääkin oudon nopeasti.
Jatkan kuitenkin kävelyä sillä mielellä että johonkin tätäkin reittiä pitkin päätyy. Maisemat ovat toki kauniit tälläkin reitillä mutta joudun väistelemään autoja koska piennarta ei juuri ole.
Lopulta huomaan olevani toisen huipun, Pico de las Nievesin suunnalla. Se on kuitenkin liian kaukana näillä voimilla valloitettavaksi. Pian tapaankin toisen retkeilijän, hakeudun juttusille. Javier osoittautuu ystävälliseksi kanarialaissedäksi joka tarjoutuu ottamaan minut kyytiinsä. Hänkin on palaamassa etelärannikolle.
Pysähdymme matkalla rähjäisen pienen kuppilan ulkoterassille syömään vuohipataa. On hienoa huomata miten puutteellisellakin espanjantaidolla voi tutustua ihmisiin ja heidän elämäänsä näiden ainutlaatuisten maisemien saarella jolla pieni eksyminenkin on vain elämys.
Kommentit
Lähetä kommentti